perjantai 8. helmikuuta 2013

Tehi, kantosiipialus Päijänteellä

      Pari postikorttia aikoinaan Päijänteellä liikennöineestä Tehi kantosiipialuksesta.
      Kuvat: Albin Aaltonen

Tehi Vääksyn kanavassa

Tehi Äijälänsalmessa lähellä Jyväskylää
Lapsuuteni vietin lähellä Päijännettä ja muistan kun 60-luvulla Tehi meni ohitse 4 kertaa päivässä ja meteli oli hirmuinen kuuluen kauas. Alkuperäinen 1300 hevosvoiman moottori vaihdettiin jossain vaiheessa hieman pienempitehoiseen Italialaiseen jolloin metelikin vaimeni huomattavasti. Huippunopeus oli n. 32-33 solmua. Alus oli hankittu Neuvostoliitosta, siellä samanlaisia aluksia oli paljon mm. jokiliikenteessä ja mahdollisesti yhä käytössä.
Tuli itsekin Tehillä muutaman kerran kuljettua ja olihan se melkoinen elämys pikkupojalle.
Myöhemmin nimeksi tuli MS Suvi-Tuuli, ja se on muutettu tavalliseksi vesibussiksi. Liikennöi jonkin aikaaTuusniemeltä. http://www.tuusvesi.fi/?p=2
Ennen Tuusniemelle siirtymistä se liikennöi myös Säkylän Pyhäjärvellä.
Vuonna 2016 aluksen osti uusi porvoolainen varustamo Oy FriendShip Cruises Ab, joka lupasi aloittaa liikennöintiä Porvoossa keväällä 2017 remontin jälkeen.
 http://www.uusimaa.fi/artikkeli/420738-jokirannan-laivakilpailu-kiristyy-uusi-varustamo-suunnittelee-ruokaristeilyja

Tehistä en löytänyt videota, mutta venäläisistä samanlaisista Raketa tyyppisistä kantosiipialuksista löytyy, kuten nämä alla olevat. Ääni ei kuulosta niin valtavalta kuin sen muistan, mutta luultavasti näihinkin on moottori vaihdettu modernimpaan jo moneen kertaan, eikä kameran mikrofonikaan välttämättä ole sitä kovin hyvin ottanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti